Varoitus maksukorteista: ”Yllättävän kallista” Raha Valuutanvaihtoyritys Forex muistuttaa, että maksukorttien käyttö ulkomailla maksaa enemmän kuin ihmiset yleensä luulevat. Yhtiön mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta käyttää maksu- tai luottokorttiansa ulkomailla, mutta käytön kustannuksia ei tiedetä. Moni voikin yllättyä ikävästi laskun saadessaan. –Ulkomailla kortin käyttäminen voi tulla yllättävän kalliiksi. Sääntönä on, että kortin käyttö EU:n ulkopuolella maksaa aina, sanoo maajohtaja Risto Lepo.7.7.2011 11:56 5 kommenttia
KL: Outo rahanpuute ulottuu jo Suomeen Raha Kiinan valuutta juan on ostettu pois rahanvaihtopisteistä, kertoo Kauppalehti. Juanien puute koskee niin pankkivaluuttaa kuin seteleitäkin. Setelirahan puute hankaloittaa erityisesti Kiinaan matkaavien turistien elämää. Forexin maajohtaja Risto Lepo selittää tilannetta maailmanlaajuisella spekulaatiolla, koska Kiina nostaa rahansa arvoa. Viime kuukausina arvostelu Kiinaa kohtaan on yltynyt, sillä maa pitää valuuttansa hintaa keinotekoisesti alhaalla.21.10.2010 07:59 5 kommenttia
Wincapita ampuu takaisin: Näin ”rahakone” toimii Raha Uuden Wincapita Oy:n johto vastaa nyt Uuden Suomen haastattelussa väitteisiin, joiden mukaan Wincapita on täyttä huijausta. Forexin Suomen-maajohtaja Risto Lepo sanoi viime viikolla Uuden Suomen haastattelussa, että on mahdotonta tehdä valuuttakaupalla niin paljon voittoa kuin Wincapita lupaa.12.3.2010 08:35 74 kommenttia
Forex-pomo Wincapitasta: ”Huijausta” Raha Forexin Suomen maajohtaja Risto Lepo uskoo, että eilen lanseerattu Worldwide Investment Solutions House Wincapita Oy, eli uusi Wincapita on huijausta. Hän pitää mahdottomana, että valuuttakaupalla voisi tehdä niin paljon voittoa kuin Wincapita lupaa. - Homma on täyttä huijausta. Olen rahoitusalalla ollut ja valuuttakauppaa tehnyt 30 vuotta. Ne asiat, mitä WinCapita on luvannut ovat niin täyttä humpuukia kuin vaan voi olla. Pelkkää pyramidihuijausta, sanoo Lepo Uudelle Suomelle.8.3.2010 18:57 73 kommenttia